Hero Dishonest/Confusa- eurokatastrofi 2006
"Pääasia että on kallista!"
(kirjoitettu keväällä 2006)

Espanjalaisilla on vanha sanonta, joka vapaasti suomennettuna kuuluu "Kaikki jumalat paskantavat päälleni". Kaikista on varmasti joskus tuntunut siltä kansallisuuteen, uskontoon tai aikakauteen katsomatta. Itsestäni ei kuitenkaan ole koskaan tuntunut siltä niin vahvasti kuin ensivisiitilläni sanonnan syntysijoille helmikuussa 2006. Mutta aloitetaan kotoa, turvallisesta Suomesta. Odottelimme lentoa Tukholmaan Helsinki-Vantaalla tyypillisenä lumisateisena ja pimeänä helmikuun iltana. Olimme aloittaneet kiertueen Vuoritalolta jo edellisenä päivänä, nyt oli tiedossa pari päivää matkustamista. Lähtijöitä oli yhdeksän, viisi Confusaa eli Kaisa (lastentarhanohjaaja, juoppo), Kettu (juoppo taiteilija), Olli (raitis muusikko), Katja (maagiset kivet) ja Johku (hippi), sekä Hero Dishonest: Vellu (herrasmies ja petomaani), Jussi (itsensäpaljastaja ja maailman lihavin mies vuoteen 2011 mennessä), Mikko (raittiusasiamies) ja "Marko"(nimi muutettu). Tiesin että joitakin keikkoja oli peruuntunut vain viikkoa-paria ennen lähtöä, mutta tilanteen surkeus paljastui minulle vasta lentokentällä: viisi varmaa keikkaa kymmenessä päivässä, kolme lentoa, laivamatka, vuokra-auto ja runsaasti ajokilometrejä kalliilla tulliteillä. Jo lähtiessämme oli siis selvää, että tästä kiertueesta ei omilleen päästäisi. Emme silti olleet sentään varautuneet automurtoon, vuokra-auton katon tuhoutumiseen tai parkkihallin rikkomiseen, noin muutamia yllättäviä vastoinkäymisiä mainitakseni. Eli tässä hataria muistikuvia reissaamisesta jossain päin Ranskaa ja Espanjaa, olkaa hyvä.

Heräsin aamulla Tukholmasta Vellun vanhan ystävän luota, edessä lähtö jatkolennolle Pariisiin. Olimme päässeet Ruotsiin hyvin myöhään edellisenä iltana ja raahanneet kamamme yöpaikalle, jossa Jussi ja Vellu tinttasivat tiukkaa viinaa isäntien kanssa pikkutunneille, muiden nukkuessa. Kiertuesääntö numero yksi: ota aina korvatulpat mukaan. Ei niitä lavalla tarvitse, mutta ilman niitä et varmasti nuku! Lensimme Ryanairilla mikä tarkoitti että lentoasemalle oli pitkä matka, ja matkatavaroiden kanssa sai kikkailla, painorajoitukset kun ovat kyseisellä yhtiöllä melkoisen tiukat. Saimme kuitenkin kaiken mahtumaan koneeseen ilman lisäkustannuksia. Lennolla innostuin ottamaan muutaman kaljan ja laskeuduin Beauvaisin kentälle hyvillä mielin. Ilma oli keväinen, jopa lämmin. Kenttä oli Ryanairille tyypillinen glorifioitu huoltoasema. Valtava teltta joka oli täynnä jonottavia ihmisiä, sekä pienehkö halli lähtöselvityksiä varten. Haimme ison yhdeksänistuimisen vuokra-auton viereisestä vuokraamosta, ja lähdimme ajelemaan kohti yöpaikkaa, tämä kiertue alkoi nimittäin lupaavasti välipäivän merkeissä.
Kierreltyämme Pariisin katuja ilman kunnollisia ajo-ohjeita tuntikaupalla, löysimme vihdoin isäntämme Yannin. Jätimme Jussin vahtimaan autoa huoltoaseman pihaan ja raahasimme kamat Yannin asunnolle. Siinä sitten juotiin viiniä ja kaljaa hyvän patongin kera pikkutunneille, lähinnä suomeksi kommunikoiden. Isännillä riitti varmasti ihmettelemistä kun outoa kieltä horisevat känniset apinat vilauttelevat persettä ja simuloivat homoseksuaalisia akteja videokameran pyöriessä. Ilta loppui syvälliseen poliittiseen väittelyyn jossa Jussin mukaan ei ollut "vitunkaan järkeä". Öh, joo, öitä...

Joku juoppo seuraa kiinnostuneena vieressä kun meille näytettään dioja Eiffel-tornista, joka on kuulemma vitun iso ja törkeen makee systeemi.

Seuraava päivä sujui turismin merkeissä kaatosateessa. Päämäärätöntä haahuilua pitkin ylihinnoiteltujen kahviloiden reunustamia katuja, muutama pakollinen nähtävyys ja turistikuva, paleltumista ja kielitaidottomuutta (siis paikallisten osalta, minähän puhun erinomaista englantia). Tutustuin ranskalaisiin unisex-vessoihin jotka totesin perversseiksi ja Herran sanan vastaisiksi. Kuvitelkaa nyt kun odottaa pääsyä "isolle hädälle" kymmenen minuuttia, ja juuri h-hetkellä seuraavaksi jonottamaan ilmaantuu niin kaunis ranskatar että pyörryttää. Mitä siinä nyt sitten tekee. En minä ainakaan kehdannut kuin pissalla käydä. Muut kävivät mm.Notre Damessa.
Illalla oli sitten ihan keikkakin. Etsimme paikkaa huonojen ajo-ohjeiden ja ruuhkan takia varmaankin pari tuntia, todellinen ajomatka oli kuulemma vartin. Ei minulla oikein vieläkään ole aavistusta missä loppujen lopuksi soitimme. Sellainen ehkä Vastavirran kokoinen koiria kuhiseva kellariklubi se oli. Piha oli täynnä autoja, ja salin yläkerta oli jonkinlainen ydinsodan jälkeinen paviljonki. Paikalla oli lisäksemme parikin mies ja kitara+koneita-tyyppistä elektropunkratkaisua, joista ensimmäinen oli oikeasti aika hyvä. Toinen soitti ihan helvetin kauan, muuten ok. Tämäntyylinen kama vaikutti ainakin Yannin juttujen perusteella olevan aika iso juttu Pariisin punkskenessä. Oli siellä joku viideskin bändi, en vain muista millainen. Confusan keikka oli järjettömän hyvä ja mukavan kokoinen yleisökin tykkäsi. Omaa keikkaa haittasi paikoin bassokamojen ylikuumeneminen mutta meininki oli aivan hillitöntä. En todellakaan odottanut mitään vastaavaa, meitä ei meinattu päästää millään pois lavalta ja soitimmekin kahdet encorepläjäykset. Lisääkin vaadittiin, mutta bassovahvistin sanoi lopulta sopimuksen irti. Keikan jälkeen jäimme paikan päälle hengailemaan, ja tarjoilu pelasi, ei voi valittaa. Jossain vaiheessa iltaa koirat alkoivat ahdistua, jahdata toisiaan ympyrää juosten, ja haukkua. Olin siinä vieressä tupakalla, kun eteeni ilmaantui haukkuva punkkari.
- "Mikä meininki?", kysyin.
- "You must speak dog!", hän vastasi vahvalla korostuksella, eikä suostunut lopettamaan haukkumistaan ennenkuin haukuin takaisin.
Yöksi palasimme samaan luukkuun kuin edellisenäkin päivänä.


Pariisista Angersiin oli hyvin lyhyt ajo, erikoismiehiä Angersin bäkkärillä, hyvä ja kaunis funkkispöytä raaputettu ihan piloille, lappu jonka lähetimme etukäteen jokaiseen keikkapaikkaan.

Matkalla seuraavalle keikalle Angersiin suurin kulttuurishokki oli tutustua ranskalaisiin tupakkalakeihin: missään ei myydä tupakkaa mutta joka paikassa saa polttaa sisällä. Ihme porukkaa. Ajo kesti muistaakseni muutaman tunnin ja löysimme klubille ilman vaikeuksia. Paikka oli ilmeisesti jonkinlainen squatti, tosin erittäin siisti ja koiraton sellainen. Takahuone oli valtava, soittotila pienehkö baari. Järjestäjät olivat myös innostuneet kokkaamaan älyttömän aterian: aluksi alkuruoka, sitten soitettiin hardcorea, sitten pääruoka, jota oli varmasti kymmentä erilaista. Confusan keikkaa en nähnyt koska piti vahtia kamoja backstagella, paikalla pyörivä outo hippi olisi saattanut kähveltää jotain. Oma keikka oli varmaankin koko reissun paras, hyvä pitti. Keikan jälkeen ei runsaista kattauksista huolimatta syöminen paljoa kiinnostanut, kalja sitäkin enemmän. Paikassa oli riemukseni avoin hana, joka koski sekä viiniä että kaljaa. Teimme Vellun ja Mikon kanssa haastattelun johonkin zineen, haastattelija tuntui muistavan Vellun sanoitukset paremmin kuin herra taiteilija itse. Loppuillasta suurin osa porukasta lähti tutustumaan läheiseen linnaan, vain Mikko, Kettu ja minä jäimme klubille. Mikkoa nukutti, minä ja Kettu ryhdyimme tyhjentämään baarin mittavia alkoholivarastoja, jossa muut ilmaantuivat auttamaan parin tunnin päästä. Illan soundtrackina toimi Def Leppard ja Vellun bootyrap-kokoelmat. (Musiikkityylit top 3: Tsemppihevi (aka.Koffirock), Bootyrap, Heavy musiikki.) Nukkumaan kylmälle backstagelle joskus aamuyöstä.


Mystillinen torni joka kuulemma piti nähdä juuri klo 5.20 ja tietty hirveessä kännissä. Hui!

Heräily oli aamulla hitaanlaista, mutta kaikki saatiin lopulta autoon ja matka saattoi jatkua. Muut tuntuivat olevan tulossa kipeiksi, itsestäni tuntui lähinnä krapulaiselta. Ajoimme johonkin. Soitimme suht kookkaalla klubilla jonkun espanjalaisen hardcorebändin ja paikallisen punkyhtyeen kanssa. Ihastuin kovasti ranskalaisbändin naiskitaristiin, mikä huvitti muita. Kiertuepuute oli siis alkanut. Bändikin oli ihan hyvä. Espanjalaisbändiä yritin väkisin katsoa muutaman biisin mutta ei oikein napannut. Confusalla ei muistaakseni ollut mikään reissun paras keikka, taisi sairastelu vaivata vähän. Meillä oli ihan hyvä, perusvarma meininki. Jengi taisi haluta lisää, mutta klubin ankarien melurajoitusten takia p.a hiljeni ja pysyi kiinni. Keikan jälkeen raha- yms. säädöissä meni ihan kiitettävästi aikaa. Edellä mainittu kaunis kitaristi tuli kehumaan keikkaamme vatsaa kutittavalla äänellään, englantia ranskalaisittain murtaen. -"Zgfrgghhwt", vastasin. Kuulimme oudon huhun, jonka mukaan Pariisista olisi soiteltu ja varoiteltu että Hero Dishonestin ja Confusan tyypit ovat tylyjä ja etäisiä! Mielestäni olimme Pariisissa ihan mukavia ja avoimia, juttelimme paikallisten kanssa jopa enemmän kuin yleensä. Eivät ole tainneet tavata ennen suomalaisia. Ehkä emme pussailleet tarpeeksi miehiä poskelle? Olen kyllä suvaitsevainen ja ymmärrän muiden tapoja, olivat ne miten sairaita hyvänsä, mutta olen silti itse normaali. Yövyimme keikan järjestäjän luona, asunto oli tilava ja edellisiin verrattuna melkoisen lämmin. Otimme melko rauhallisesti ja nukuimme hyvin.

Tylyt ja etäiset nuorisojulkkikset ja mystillinen lattia jolla yksi heistä nukkui.

Aloimme ajella kohti Espanjaa iltapäivällä, matka ei muistaakseni ollut hirveän pitkä. Minä taisin olla ratissa ainakin alkumatkasta. Loppumatka meni takapenkin juoppojen kanssa pikkuhiljaa viinaksia nappaillen. Sain Kaisan vakuutettua siitä että ainoa lääke hänen flunssaansa on alkoholi. En muista paraniko tauti mutta kyllä se kännissä loppujen lopuksi taisi olla. Parkkipaikan löytäminen klubin läheltä oli sula mahdottomuus, joten nostimme kamat kadulle ja kannoimme ne siitä, Mikon ja Jussin lähtiessä pysäköimään autoa johonkin kauemmas. Satoi kaatamalla ja mietimme tuleekohan kukaan keikalle moisella koiranilmalla. Ei tullut. Keikkaa oli kuulemma mainostettu hyvin, jopa busseissa oli ollut tv-mainoksia(!), mutta viikonpäivä ja surkea ilma verottivat kuulijakuntaa melko rankasti. Klubi sinänsä oli ihan mukava. Kookas, puhdas ja hyvä lava. Tarjoilukin pelasi jälleen kerran. Paikallinen Suicidal Tendencies-henkinen bandanarässibändi soitti yhden ensimmäisistä keikoistaan. Energiaa riitti, taitoa ei niinkään. Confusa veti yhden parhaista keikoistaan, yleisökin tykkäsi, ja innostui tekemään läskikasoja. Oma keikka menee osastoon "ihan ok", ainakin itseäni häiritsi bassokamojen heikkous. Ensinnäkin kombo piti siirtää aivan lavan eteen että se kuuluisi Jussin rumpujen yli, mikä rajoitti liikkumisaluettani huomattavasti. Toiseksi kaikki potikat oli käännettävä kaakkoon, mikä muutti soundin tuhnuiseksi. Soitettiin silti ihan kiva keikka ja vähälukuinen kuulijakuntakin tykkäsi. Keikan jälkeen meille tarjoiltiin reippaasti vahvoja vodkapohjaisia drinkkejä ja kaljaa ennen siirtymistä kaukaiseen yöpaikkaan, joka osoittautui squatiksi jossa ei ollut ikkunoita. Hyvä puoli oli että ilma ei ollut tunkkainen, huonoksi voisi ehkä laskea lämpötilan, joka putosi pakkasen puolelle. Alakerrassa oli kuitenkin stereot, sipsejä ja kaljahana, joka myös toimi! Ei siinä paljoa mietitty että onkohan tätä nyt ok käyttää. Mikko ja Olli painuivat pehkuihin palelemaan, muut jäivät alakertaan nauttimaan kansainvälisen rocktähteyden eduista. Jussin Ipod kytkettiin stereoihin ja bileet jatkuivat aamuyöhön. Loppujen lopuksi nukkumatila osoittautui niin kylmäksi, että vahvasta päihtymyksestä huolimatta uni ei tullut kuin pariksi tunniksi. Myös koirat häiritsivät.


...tässä vaiheessa ei koirat vielä häirinny...humalassa...

Aamulla pysähdyimme jollain huoltoasemalla, jossa jätin suihkumahdollisuuden käyttämättä. Tätä tulisin katumaan aina ruotsinlaivalle asti. Suomesta saapuneeseen "Miten menee reissu?" tekstiviestiin vastasin "Kaikki päin persettä, olisinpa kuollut." Mitäköhän olisin vastannut samaan viestiin muutamaa tuntia myöhemmin... Päätimme nimittäin pysähtyä jossain oletettavasti kiinnostavassa kaupungintapaisessa, koska meillä sattui olemaan aikaa moiseen turistihössötykseen. Jakauduimme useampaan porukkaan ja lähdimme kiertelemään kaupunkia. Ruuanhaku tuotti vaikeuksia siestan takia. Hassua sinänsä, arvostan kyllä periaatteessa kovasti välimeren maiden stressivapaampaa elämäntapaa, mutta olen niin tottunut pohjoismaiseen tehokkuuteen että kun jokin ei toimi heti, alkaa minua vituttaa. Onneksi en ole koskaan käynyt jossain helvetin Intiassa.

Aloimme palailla autolle päin, jossa meitä kohtasi iloinen yllätys: auto ei enää ollut siinä mihin sen jätimme! Muut olivat jo ehtineet paikalle, ja Jussin espanjan kielen taidoista oli jälleen hyötyä. Selvisi että autoon oli murtauduttu ja poliisi oli hinannut sen turvaan. Meillä ei ollut mitään tietoa mitä oli hävinnyt, pahimpana pelkona mielessä kummitteli instrumenttien menettäminen.
Mikko, Jussi ja Olli lähtivät taksilla kohti poliisiasemaa, me muut menimme stressaamaan asiasta läheiseen kahvilaan. Loppujen lopuksi selvisi että soittimet ja suurin osa matkatavaroista olivat turvassa, hävinnyt oli kiertuekassa sekä videokamera jota Kettu oli käyttänyt reissun dokumentoimiseen. Rahallisen menetyksen lisäksi päähän otti siis hauskan kuvamateriaalin häviäminen. Jonkin ajan päästä poliisiasemalla käyneet tulivat noutamaan meidät nyt yhtä ikkunaa köyhemmällä vanilla, ja ajoimme takaisin tekemään rikosilmoituksia. Hermot olivat kireällä kaikilla, ja ajomatka oli sellaista huutoa ja päällekkäinpuhumista että päätin itse skipata koko hässäkän. Eihän minulta ollut edes mitään kadonnut. Pääsimme lähtemään keikkapaikalle reilusti myöhässä ja kaatosateessa. Keikkapaikka oli yllätys yllätys, kylmä squatti jossa oli onneksi myös koiria! Ihan kiva paikka, jos olisi ollut kesä. Yleisöä oli kourallinen. Confusat olivat suurimmaksi osaksi kipeinä, ja muiden bändien katselu ei pahemmin napannut loppujakaan. Lähinnä makasimme backstagella makuupussikasan alla ja koetimme pysyä lämpiminä. Keikoista ei ole paljoa sanottavaa, Mikko käytti sanaa työvoitto. Tämän pystyi varmasti jokainen allekirjoittamaan.

Viimeistään nyt oli päivanselvää, että ryhmän jäsenten kesken kytevä riita koirien vihaajien ja niistä hiveesti tykkäävien välillä oli pian riistäytymässä avoimeksi sodaksi.

Aamun tullen käynnistin auton ja lähdin ajamaan entistäkin sairaammaksi käyvää joukkoa kohti jotain paikkaa jossa on kuulemma Espanjan pahin liikenne. Sopivaa autokorjaamoa ikkunan paikkaamiseksi ei löytynyt, lopulta päädyimme pysäköimään vanin niin tiukasti kiinni klubia vastapäätä olevan rakennuksen seinään, ettei sinne mahtunut murtautumaan. Kävimme kaljoilla ja kahveilla viereisessä aktivistikahvilassa.
-"Täällä haisee veljeys ja tasa-arvo. Enkä pidä siitä." kommentoi Mikko. Itseasiassa paikka oli oikein mukava, lukuunottamatta laimeaa reggaeta joka oli onneksi hiljaisella. En muista millä klubilla soitimme, mutta aika isojakin bändejä oli paikassa soittanut, tyyliin Propagandhi. Tämä keikka taisi olla reissun ainoa jota ei ollut järkätty viime hetkellä tai jo reissussa ollessamme, mutta jotenkin järjestäjiltä oli silti mennyt ohi sellainen aika oleellinen tieto kuin että matkustimme ilman backlinea, ja sellainen olisi jokaiselta keikkapaikalta löydyttävä. Mikko lähti ajamaan paikallisia hakemaan soittovehkeitä, jotka saatiin keskeyttämällä jonkun bändin treenit ja viemällä kamat. Bassovahvistin oli jälleen kerran täysin riittämätön, oli oikeastaan ihan sama mitä siellä sohi. Pientä yleisöäkään ei vaikuttanut kumpikaan bändi juuri kiinnostavan, soitimme kuitenkin energiset keikat. Itse ainakin sain jotenkin käännettyä viime päivien vitutuksen jonkinlaiseksi positiiviseksi energiaksi. Keikan jälkeen jotkut ruotsalaiset ja amerikkalaiset crimethinc-kloonit tunkivat puoliväkisin mukaan yöpaikoille kun tulikin liian kylmä katolla nukkumiseen, tietenkään he eivät olleet tulleet katsomaan itse keikkaa. Oma vastaukseni yöpaikkatiedusteluihin oli "ei", mutta osa oli solidaarisemmalla tuulella. Tästä aiheutui rutkasti ylimääräistä vaivaa, ja vaikutukset olivat laajat. Loppujen lopuksi saimme kuitenkin jakauduttua jonkinlaiseen bileosastoon ja nukkujiin, itse kuuluin vähän kumpaankin. Eli kyllä, valvottua tuli aamuyöhön asti, mutta aamulla piti lähteä Jussin mukaan viemään autoa korjaamolle.

Parin tunnin niin sanotun unen jälkeen Jussi potkaisi minua päähän ja sanoi että lähdetään korjaamolle. Kerrataanpa edellisillan tapahtumia: luvattoman pitkän säädön jälkeen saimme siis päätettyä kuka lähtee minnekin yötä. Ylimääräisten tunkeilijoiden vuoksi emme näet enää mahtuneet saman katon alle. Autoa ei voinut rikkinäisen ikkunan vuoksi jättää kadulle, joten veimme sen vartioituun parkkihalliin. Papereistamme ei käynyt ilmi auton korkeutta, joten paikallisten avustuksella kysyimme parkkihallin vahdilta mahtuuko automme sinne. Kyllä mahtuisi, ajakaa vielä puomin ali, joo hyvin menee jne.
Takaisin aamuun. Jussi käynnisti auton ja lähti seuraamaan exit-kylttejä. Siirtyminen ensimmäisestä kerroksesta toiseen sujui ongelmitta. Toinen... Kuului hirveä räsähdys, ja auto jäi katosta jumiin kerrosten väliin! Taaksemme alkoi kerääntyä tööttääviä autoja, jotka eivät ilmeisesti tajunneet etelän auringon sulattamilla pikku aivonjämillään mistä on kyse kun korkea auto, jossa on peruutusvalot ja hätävilkut päällä, tukkii tien. "The van won't fit, please back down so we can clear the way!" koetin selittää. "TÖÖÖÖÖÖT!" kuului vastaus. "FUCK OFF! FUCK OFF!" yritin lopuksi. Jussi kävi lopulta käyttämässä espanjan taitojaan ja sai autot väistämään. Tämän jälkeen aloimme ajaa tulosuuntaan hiukan eri reittiä. Tässä kerroksessa eivät sitten opastinlamput olleetkaan samalla korkeudella kuin ensimmäisessä. Valokylttejä meni paskaksi ja putoili roikkumaan sähköjohtojen varassa sellaista tahtia ettei siihen lopulta jaksanut edes reagoida. Siinähän putoilivat. Poliisithan siinä soitettiin. Jussi hoiti keskustelun, itse piileskelin vanin takaosassa koska haisin voimakkaasti ei-niin-kovin vanhalta viinalta. Liikennerikkomuksista virkavallan kanssa neuvoteltaessa se ei ole eduksi. Poliisit olivat sitä mieltä, että meidän olisi pitänyt tietää vuokra-automme korkeus, ja että parkkihalli ei ole asiasta missään vastuussa. Minä olen tänäkin päivänä sitä mieltä, että kaikki espanjalaiset ovat varkaita, huijareita ja epäpäteviä työssään.

Peloittava linna vai mystillinen ikkunaton squat?

Seuraava päivä valkeni kaukana edellisen tapahtumista, Ranskassa. Meillä oli ollut ajamiselle pyhitetty välipäivä. Myös vanin etuikkuna oli saatu vihdoin korjattua. Olimme poikenneet alkuperäisestä suunnitelmastamme yöpyä Lyonissa, ja päätyneet takaisin Angersiin. Olimme olleet paikalla joskus kolmen-neljän aikaan aamuyöstä. En voi tarpeeksi kehua Angersin mouhojen ystävällisyyttä, vieraanvaraisuutta, avuliaisuutta ja omistautuneisuutta ulkomaalaisten luuserien kestitsemiselle. Kaikki olivat edelleen todella kipeitä, itseänikin jopa vaivasi pieni yskä. Johtuiko sitten tupakoinnista, joka kiertueella repeää aina käsistä, vai flunssasta. Joka tapauksessa yöllä oli pitänyt käyttää korvatulppia, sen verran voimakasta oli muiden köhiminen. Katja oli itse asiassa sen verran huonona, että oli lähinnä maannut vanin lattialla kolme edeltävää päivää. Keikkoja ei sentään ollut tarvinnut perua.
Illalla oli luvassa viimeinen Ranskan keikka, aivan viime tingassa järjestetty, enemmän bileitä kuin rock-konserttia muistuttava hässäkkä jossain pikkukaupungissa. Keikka oli sovittu paria päivää aikaisemmin, ja paikalle tullessamme totesimme ettei sinne ketään olisi tulossa. Päätimme siis ottaa homman puhtaasti hauskanpidon kannalta, ja suurin osa rupesi kumoamaan erilaisia väkijuomia. Yllättäen porukkaa alkoi valua paikalle, joten sovimme että paikallinen bändi soittaisi viimeisenä, Confusa ensimmäisenä ja Hero toisena. Koska porukkaa ei mitenkään hirveästi ollut, soitimme keikat salin sijaan ahtaamman treenikämpän puolella. Se osoittautuikin varsin toimivaksi ratkaisuksi, ja Confusan keikka oli aivan järjettömän raivokas. Yksi reissun parhaista. Me aloitimme Deep Woundin I saw it-biisillä, ja soitimme kai ihan timmin setin. Erittäin hauska päätös Ranskan keikoille.
Bileet jatkuivat, mutta osa halusi mennä nukkumaan. Loppujen lopuksi minä, Jussi, Kettu ja Kaisa jäimme yötä keikkapaikalle, muiden lähtiessä rauhallisempaan yöpaikkaan. Sovimme että meidät haetaan seitsemältä aamulla. Joku paikallinen bändi veti ex-tempore keikan neljän aikaan aamuyöstä, suomiosasto tarjosi lauluapua. Etenkin Ketun tekoranska oli hauskaa kuultavaa. Luulisin että menimme nukkumaan kuuden maissa.



Heräsin yllättäen Pariisista lentokentän liepeiltä. Minulla ei tänäkään päivänä ole minkäänlaista muistikuvaa yöpaikalta heräämisestä, tai autoon siirtymisestä. Olin kuulemma ollut hieman hankala. Olo oli aivan hirveä, ja Ruotsiin piti lentää. Palautimme auton kiinni olevaan vuokraamoon, ja siirryimme odottamaan lentoa ihmiskarsinaan, jota myös Beauvaisin lentokentäksi kutsutaan. Kulutin suurimman osan ajasta makuuasennossa jonottaen ja bentsodiatsipiinivalmisteita napostellen. Juuri koneeseen astuessamme alkoi Suomen ja Ruotsin välinen jääkiekon mm-loppuottelu. Kun kone oli päässyt lentokorkeuteensa, selitimme huvittuneelle ranskalaisstuertille ongelmamme, eli lätkämatsin tilannepäivityksiä kaivattiin. Liian pitkän odottelun jälkeen kapteeni kuulutti: "Good news to all the Swedish passengers! Sweden has beat Finland in the hockey finals!" Tästä seurasi raikuvia aplodeja matkustamossa, sekä vaimeaa buuausta meidän suunnaltamme. Oli kyllä vittu varsinainen vitun piste vitun iin päälle vittu. Piti käydä heittämässä laatat lentokoneen vessaan. Krapulassa lentäminen ei ole mukavaa. Lento tuntui vielä kestävän ikuisuuden, Ryanairhan ei harrasta oikeiden lentoyhtiöiden suosimia monitoreita, joista voi seurata lennon etenemistä. Laskeuduimme kylmään ja lumiseen Skavstaan alkuillasta, ja kiirehdimme Tukholman bussiin.
Keikkapaikka oli Tukholman lähiöissä oleva punkkikämppä nimeltään Fullersta. Paikka oli täynnä humalaisia teinejä sunnuntaille osuneesta ajankohdasta huolimatta. Paikalla oli myös vanhempi, erittäin ärsyttävä superhumalainen suomalaisnainen, josta lisää pian. Confusan keikalla oli hyvä pitti ja bändi soitti hyvin, itse en kyennyt näkemään riehuvilta teineiltä mitään. Johku oli menettänyt äänensä totaalisesti, mutta muut paikkasivat pätevästi. Tyytyväisiltä vaikuttivat keikkaansa. Confusan jälkeen aloimme laittaa omia kamojamme kasaan, ja edellämainittu suomalainen känniääliö kävi koko ajan huutamassa "Soittakaa jo vittu!", ja räpelöimässä rumpuja ja vahvistimia. Jussi osoitti harvinaista pitkämielisyyttä kun kykeni olemaan rähjäämättä juopolle, olen nähnyt hänen polttavan hihansa lievemmästäkin häiriköinnistä. Itse en ollut yhtä ystävällinen, keikan aikana viittä vaille huitaisin tyyppiä basson kaulalla (siis huitaisin, en vain osunut) kun se ei malttanut pitää näppejään irti Jussin symbaaleista. Muuten keikka oli varsin onnistunut, Vellu oli tavallistakin häiriintyneemmän oloinen, mistä ruotsalaisteinit tykkäsivät. Eli meillä oli TAAS hyvä keikka Ruotsissa, mikä ei suomalaisille bändeille ole kovin yleistä. Olen tullut siihen tulokseen, että muiden bändien heikko menekki naapurimaassa johtuu siitä, että niiden jäsenet ovat liian RUMIA! Onneksi me olemme kaunis yhtye. Tilan puutteen vuoksi emme olleet pitäneet distroa, joten keikan jälkeen iskimme cd:t lavalle ja myimme minkä saimme myytyä. Känniääliöhän siinä sitten löysi bassoni jota yritti soittaa, samalla kun astui cd-pinon päälle. Vähemmän ystävällisin sanankääntein tuli sitten pyydettyä häntä poistumaan lavalta. Onneksi tuli, ei uskaltanut häiritä ainakaan minua loppuiltana. Jussi ei ollut yhtä onnekas. Tällä kertaa juhlistimme viimeistä keikkaa hiukan edellispäivää maltillisemmin, mutta myöhään meni silti. Ehtiihän sitä laivalla nukkumaan.

Ei roudareita, ei nightlineria, ei ikkunoita, kanna omat leipäs, älytöntä pelleilyä.

Olisi virheellistä sanoa että aamu valkeni kylmänä ja armottomana, koska oli vielä pilkkopimeää kun puoli kuudelta lähdimme raahautumaan kohti Viking Linen terminaalia. Paikallisjuna, bussi, kävelyä, perillä. Aamiaisbuffetti, osaltani ensimmäinen suihku kuuteen päivään, nukkumaan. Levon jälkeen vuokrasimme saunan, ja siemailimme Ranskasta ostamaamme samppanjaa sekä drinkkejä porealtaassa. Squattimeiningille olikin jo ehtinyt kaivata vastapainoa. Muut tyytyivät tämän jälkeen rauhoittumaan, syömään ja palaamaan Helsinkiin nukkumismielessä. Nössöt. Itse suuntasin vielä kiertuekassi selässä Kustaa Vaasaan ja jatkoille loppuyöksi, rundi ei ole ohi ennen kotiinmenoa!

"Marko"(nimi muutettu)

ps.koirat vittuun punkista!

 

Back